Mitä alkeisuimakoulussa opitaan?
Alkeisuimakoulussa opitaan vesirohkeutta, kelluntaa ja ensimmäisiä uintitekniikoita. Tavoitteena on kehittää varmuutta, rentoutta ja perusuimataitoja, jotka luovat pohjan itsenäiselle uimiselle.
1
Veteen totuttautuminen ja kastautuminen
Opetus etenee aina oppilaan omassa tahdissa. Seisomme ja kävelemme vedessä, menemme kyykkyyn, painaudumme pikkuhiljaa pinnan alle ja olemme siellä hetki hengitystä pidättäen silmät auki puhaltaen keuhkot tyhjiksi pinnan alla.
Toistamme näitä harjoitteita kunnes ns. vesirohkeus on saavutettu eli kun pinnan alta ei ole kiirettä nousta ylös ja hengitystä pystytään pidättämään yhtä kauan kuin kuivalla maalla.
Tämän jälkeen siirrymme kelluntaan.

2
Vatsallaan kellunta
Vatsallaan kellunnassa haemme rentouden ja mukaudemme ajatukseen, että pää on aina syvemmällä pinnan alla kuin jalat. Tämä vartalon asento pätee kaikkiin varsinaisiin uimatyyleihin. On osattava kellua, ennen kuin voi lähteä uimaan.
On tärkeä osata kellua hyvin – tällä lailla voit myös uidessasi välillä levätä.

3
Selällään kellunta
Selällään kellunta mahdollistaa jatkuvan hengittämisen kellunnan aikana ja on täten tehokas vaihtoehto lihasten lepuuttamiselle uinnin aikana.
Pää pyritään painamaan mahdollisimman taakse, niin että vain suu ja silmät ovat pinnalla. Samalla lantio oikaistaan täysin auki. näin opimme samalla virtaviivaisen asennon ajatellen selkäkroolia ja ns. englantilaista selkäuintia.
Selällään kellunta on tehokas kelluntatyyli, koska sen aikana voi hengittää vapaasti ja tällä lailla levätä uitaessa pidempiä matkoja vaikkapa avovesiuinnissa järvenselällä tai merellä.
On tärkeää hallita kellunta hyvin, koska näin voit ehkäistä paniikin, joka saattaa syntyä kaukana rannasta voimien mahdollisesti loppuessa.
Selällään kelluntaa harjoitellaan ennen siirtymistä alkeisselkäuintiin.

4
Liu’unta
Liu’unta on uimisen ensiaskel. Tässä aletaan havaita asennon vaikutus veden vastukseen.
Vatsallaan liukuessa pää laitetaan rennosti kokonaan käsien väliin, leuka rintaan, kädet suoriksi eteen. Altaan reunasta ponnistetaan vauhtia liukuun. Alussa apuna voi käyttää lautaa.
Selin liukuessa kädet kyljissä, katse kohti kattoa, ponnistetaan seinästä vauhtia pinnan suuntaiseen liukuun.
5
Koirauinti kasvot vedessä
Koirauinti on ensimmäinen uintityyli, jolla voi uida ilman apuvälineitä. Tällä uimatyylillä oppija voi todeta itselleen osaavansa uida.
Perinteisessä koirauinnissa päätä on pidetty aina pystyssä, jolloin on vältytty saamasta vettä nenään ja toisaalta näkyvyys eteenpäin on hyvä.
Tyyli on kuitenkin aika kankea, pään kannatteluun kuluu paljon energiaa ja jalat tuppaavat uppoamaan herkästi. On parempi, jos tätä tyyliä pystyy uimaan kasvot vedessä, jolloin niska pysyy rentona, asento virtaviivaisena ja koko vartalo paremmin pinnan suuntaisena. Pää nostetaan siis ylös vain hengityksen ajaksi.
Käsien voima on helpompi suunnata suoraan taaksepäin, jolloin saadaan optimaalista työntöä.
6
Koirakrooli
Vielä yllämainittuja parempi tekniikka on koirakrooli, joka on muuten kuten yllä, mutta jossa hengitys tapahtuu sivulta kuten oikeassa krooliuinnissa.
Tärkeää myös tässä tyylissä on, että pää on rentona, katse kohti pohjaa.

7
Onneksi olkoon! Alkeisuimakoulu suoritettu!
Tämän jälkeen oppilas on valmis uimaan omatoimisesti uimahalleissa ja luonnonvesissä. Tästä on luonnollista jatkaa tekniikkakurssille opettelemaan tehokkaampaa, taloudellisempaa ja parempaa uintitekniikkaa, jolla harrastaminen on vielä mukavampaa.
Varaa oma opetusaikasi
Varaa yksityistunti tai kokoa oma pienryhmäsi ja aloita matkasi kohti varmaa ja rentoa uintitaitoa.
Hinnat alkaen 25 € / hlö / tunti.