Kenelle aikuisten uintitekniikkakurssi sopii?

  • Osaat jo uida vähintään 50 metriä, mutta haluat parantaa tekniikkaasi.
  • Haluat oppia uimaan taloudellisemmin ja sujuvammin ilman turhaa voimankäyttöä.
  • Tavoitteenasi on saavuttaa pohjoismaisen uimataidon määritelmän mukainen uimataito.
  • Haluat varmuutta syvässä vedessä liikkumiseen ja pidempien matkojen uimiseen.
  • Kiinnostuksesi on oppia parempaa hengitystekniikkaa ja tehokkaita käännöksiä.

Jos uimataitosi on alle 50 metrin, voisi aikuisten alkeisuimakoulu olla sopivampi tilanteeseesi.

Vapaauinti

Potkut

Vapaauinnin potkujen tehokkuus perustuu rentouteen – nilkkojen ja varpaiden tulee olla täysin rennot, sillä pienikin jännitys heikentää potkun tehoa. Oikea potku lähtee reisilihaksista ja lantiosta, ei polvista. Vatsallaan uidessa kantapäiden tulisi pysyä veden alla, ja selällään uidessa varpaiden ei tulisi nousta pinnan yläpuolelle.

Käsiveto

Käsivedossa on tärkeää välttää suoraan alas painamista – sen sijaan kyynärpään tulisi ohjautua kohti kylkeä, ja vedon suuntautua suoraan taaksepäin. Ranne, kämmen ja sormet tulee pitää jännitettyinä kuin mela, jotta vedosta saadaan maksimaalinen työntövoima.

Vartalon kierto

Vapaauinnissa on tärkeää, että vartalo kiertää pituusakselinsa ympäri symmetrisesti molemmille puolille, koska muuten toimivaa hengitystekniikka ei voi saavuttaa. Kierto tapahtuu aina käsivedon jatkeena: kun vasen käsi vetää, vartalo kiertyy oikealle, ja kun oikea käsi vetää, vartalo kiertyy vasemmalle.

Hengitys

Hengitys on vapaauinnin haastavin vaihe. Monella uintitekniikka voi olla muuten hyvä, mutta uinti tyssää lyhyeen, puutteelliseen hengitykseen. Hengitys on saatava toimimaan luonnollisena vartalon kierron jatkeena. Koko vartaloa kierretään niin paljon, että kasvot nousevat pintaa ja hengitys tehdään aina täysin avoimen suun kautta. Yleisin virhe on tehdä hengitys nostamalla pelkkää päätä, jolloin jalat tippuvat ja uinti hidastuu.

Rintauinti

Oikeaoppinen rintauinti noudattaa seuraavaa sykliä: käsiveto, hengitys, potku ja liuku.

Käsiveto

Oikeanlainen käsiveto tehdään lähellä rintakehää ja se muodostaa sydämen muotoisen liikkeen. Tässä vaiheessa käsivarren ja kyynärpään välinen kulma on noin 90 astetta ja käsiä painetaan alas ja sivulle noin 45 asteen kulmassa. Kädet palautetaan heti rintakehän alla työnteän ne suoriksi eteen kämmenet ylöspäin.

Hengitys

Rintauinnin hengitys tehdään päätä nostamalla suoraan edestä, suun kautta.

Potku

Monilla rintauinnin potku on ns. sammakonpotku, jossa työntövoima jää puutteelliseksi. Oikeanlaisessa potkussa nilkat pidetään koukussa loppuun asti ja jalat viedään yhteen yhtä aikaa taaksepäin potkaisun kanssa. Usein yhteenvetäminen viivästyy ja jalat potkaisevat suoraan taakse, jolloin työntövoima jää puuttumaan. Potkua voi harjoitella laudan kanssa tai ilman. Oikeaoppisekla potkulla voi helposti uida koko altaan mitan.

Liuku

Liuku tehdään potkun jatkumona pää veden alla.

Selkäuinti

Selkäuinti (selkäkrooli) on tehokas uintitekniikka, jossa jatkuva hengitys on mahdollista kasvojen ollessa pinnan yläpuolella. Oikeaoppisessa selkäuinnissa pää on täysin takana (silmät voivat olla veden alla). Vartalo kiertää sivulta toiselle käsivetojen vuorottelun mukaan ja potkut rytmittyvät käsivetojen kanssa yhteen. Käsivedot noudattavat ns. myllynsiipiperiaatetta, eli toisen käden lähtiessä vetoon, toinen käsi lähtee palautukseen.

Mikä on pohjoismaisen uimataidon määritelmän mukainen uimataito?

Skandinaavisen uimataidon määritelmän mukaan uimataitoinen henkilö pystyy pudottuaan syvään veteen, jossa jalat eivät yllä pohjaan, nousemaan pintaan ja uimaan yhtäjaksoisesti 200 metriä, joista vähintään 50 metriä selällään. Tämä taitotaso takaa perusuimataidon, joka parantaa turvallisuutta vedessä ja antaa valmiudet liikkua vedessä itsenäisesti ja hallitusti.

Mitä uintitekniikkakurssin jälkeen?

Uintitekniikkakurssin jälkeen voit nauttia omatoimisesti hyvästä uintitekniikasta ja kyvykkyydestä uida tehokkaasti. Jos kuitenkin mielit saada lisää haastetta, voit tutustua edistyneiden uintitekniikkakurssiin tai vaikkapa talviuintiin.

Usein kysyttyjä kysymyksiä

Kurssi sopii aikuisille, jotka haluavat kehittää uintitekniikkaansa ja saavuttaa turvallisen uimataidon. Suositus on, että osallistujalla on perusuintitaito ja hän pystyy uimaan 50 metriä.

Tämä on erinomainen valinta, jos haluat parantaa vapaauintia, rintauintia tai selkäuintia tai jos haluat kehittää hengitystekniikkaasi ja kehon kiertoa vedessä.

Kurssi on suunniteltu aikuisille, joilla on perusuimataito, mutta jotka haluavat parantaa tekniikkaansa. Jos osaat uida 50 metriä, kurssi on sinua varten. Jos et ole varma tasostasi, ota yhteyttä, niin arvioidaan yhdessä.

Pohjoismainen uimataito tarkoittaa, että henkilö, joka putoaa syvään veteen, nousee pintaan ja pystyy uimaan 200 metriä, joista viimeiset 50 metriä selällään.

Tämä määritelmä takaa peruskyvyn hallita vettä ja uimataidollisia tilanteita. Kurssin tavoitteena on auttaa saavuttamaan tämä taitotaso.

Tämä kurssi on suunnattu aikuisille, jotka haluavat parantaa uintitekniikkaansa, erityisesti vapaauinnissa, rintauinnissa ja selkäuinnissa.

Alkeisuimakoulu keskittyy enemmän uintitekniikan perusteisiin ja vedessä liikkumiseen, kun taas tämä kurssi syventää osaamista.

Uintitekniikkaopetus ei nimestään huolimatta ole varsinaisesti etukäteen määriteltyä kurssimuotoista opetusta, vaan kaikki tunnit järjestetään yksityisopetuksena tai pienryhmäohjauksena. Voit aloittaa juuri silloin, kun sinulle sopii – aikataulut sovitaan täysin joustavasti tarpeidesi mukaan. Etenemme sinun tahdissasi kohti tavoitetta.

Ota siis yhteyttä ja sovitaan aloituspäivä.

Kurssilla keskitytään hengitystekniikan parantamiseen, ja opit kuinka hengitys liittyy kehon kiertoon ja uintiin. usein hengityksen parantaminen on avain tekniikan kehittymiseen, joten tämä sopii sinullekin, vaikka hengitys ei vielä olisikaan sujuvaa.

Tarvitset vain uima-asun ja mahdollisesti uimalasit.

Uintitekniikkaopetus ei nimestään huolimatta ole varsinaisesti kurssimuotoista opetusta, vaan kaikki tunnit järjestetään yksityisopetuksena tai pienryhmäohjauksena. Voit aloittaa juuri silloin, kun sinulle sopii – aikataulut sovitaan täysin joustavasti tarpeidesi mukaan.

Ota siis yhteyttä ja sovitaan aloituspäivä.