Lasten uimakoulu etenee Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton (SUH) käsikirjan mukaisesti. Lapset ovat oppilaina yksilöllisiä ja tämän mukaan opetuskin etenee. Mikäli lapsella on arkuutta veteen menoon suositus on, että käymme tutustamassa altaalla yhdessä vanhemman kanssa ennen ensimmäistä uimakertaa. Tämän jälkeen aloitamme ensimmäiset harjoitukset tavoitteena saavuttaa alkeisuimataito. Lasten uimakoulu on tarkoitettu 4 vuotiaille ja sitä vanhemmille lapsille.
Opetus etenee oppilaan omassa tahdissa. Alkuun harjoittelemme veteen totuttelua kävelemällä ja liikkumalla vedessä, sitten kastaudumme (painamme pään kokonaan pinnan alle ja puhallamme ilmaa veden alla). Tämän jälkeen opettelemme pidättämään hengitystä ja pitämään silmät auki veden alla. Tärkeää on, että hengitystä pystytään pidättämään rennosti ilman pinnistämistä. Hengitystä on pystyttävä pidättämään veden alla yhtä kauan kuin pinnan yläpuolella. Tämä osa opetuksesta vie usein aikaa, mutta tällä tavalla saavutamme ns. vesirohkeuden. Tällöin oppilas pystyy pitämään päätään veden alla ja pidättämään hengitystä rentona ilman minkäänlaista pelkoa. Tämä on olennaista ajatellen kaikkia varsinaisia uimatyylejä myöhemmässä vaiheessa. Kun vesirohkeus on saavutettu, siirrymme kelluntaan ja sitten liuntaan
Vatsallaan kellunnassa pyrimme rentoutumaan ja mukautumaan ajatukseen, että pää on aina syvemmällä pinnan alla kuin jalat. Tämä pätee myös kaikkiin varsinaisiin uimatyyleihin. On osattava kellua ennenkuin voi lähteä uimaan. On tärkeätä osata kellua hyvin, jotta voi välillä levätä uidessaan.
Selällään kellunta mahdollistaa jatkuvan hengittämisen kellunnan aikana. Se sallii lihasten lepuuttamisen välillä uinnin aikana. Pää painetaan mahdollisimman taakse niin, että vain nenä ja suu ovat pinnalla. Samalla lantio oikaistaan auki. Selällään kellunta on tehokas kelluntatyyli, koska sen aikana voi hengittää luonnollisesti ja näin välillä levätä uitaessa pidempiä matkoja, vaikkapa avovesiuinnissa järvenselällä tai ulkona merellä tai, mikä tärkeintä, jouduttaessa uimalla pelastautumaan kaukana rannasta. On siis tärkeätä hallita kellunta hyvin ja sitä harjoitellaan aina ensin ennen siirtymistä varsinaisiin uimatyyleihin.
Liu’unta on uimisen ensiaskel. Tässä aletaan havaita asennon vaikutus veden vastukseen. Vatsallaan liukuessa pää laitetaan rennosti kokonaan käsien väliin, leuka rintaan ja kädet suoriksi eteen. Altaan reunasta ponnistetaan vauhtia liukuun. Alussa voi apuna käyttää lautaa. Selin liukuessa ponnistetaan kädet kyljissä, katse kohti kattoa, seinästä otetaan vauhtia pinnan suuntaiseen liukuun.
Koirauinti on ensimmäinen uintityyli, jolla voi uida ilman apuvälineitä. Tällä uimatyylillä oppilas voi todeta osaavansa uida. Perinteisessä koirauinnissa päätä on pidetty aina pystyssä, jolloin on vältytty saamasta vettä nenään ja toisaalta näkyvyys eteenpäin on hyvä. Tyyli on kuitenkin aika kankea, pään kannatteluun kuluu paljon energiaa ja jalat tuppaavat uppoamaan herkästi. On parempi, jos tätä tyyliä pystyy uimaan kasvot vedessä, jolloin niska pysyy rentona, asento virtaviivaisena ja koko vartalo paremmin pinnan suuntaisena. Pää nostetaan siis ylös vain hengityksen ajaksi. Käsien voima on samalla helpompi suunnata suoraan taaksepäin, jolloin saadaan optimaalinen työntö.
Vielä yllämainittuja parempi tekniikka on koirakrooli, jossa hengitys tapahtuu sivulta kuten oikeassa krooliuinnissa. Tärkeää myös tässä tyylissä on, että pää on rentona, katse kohti pohjaa.